Muutoksen tuulet.

Katson ympärilleni ja huomaan, että ei ole asiat paljon muuttuneet. Laivan nimi ja reitti vaihtuu, ihmiset ja asiat pysyvät ennallaan. Olen palannut töihin vuoden tauvon jälkeen. Vietin vuoden päivät armeijassa ja se on jättänyt tilipussiini ison loven. Nyt pitää korjata tilanne ja kääntää keula kohti uusia seikkailuja.

Vuodet vierivät nopeasti ja muistan työn sisältämän toimenkuvan melko kirkkaasti vaikka siintä on aikaa kun viimeksi olen työkaluihin tarttunut. Laivalla on paljon tuttuja edellisistä laivoista joten uuden porukan kanssa tuskin haasteita syntyy. Huomenna suuntaamme kohti Euroopan helmeä Amsterdamia. Tutuksi alkaa keskustan pikkukadut kuppiloineen ja houkutuksineen käymään, sen verran on iltoja tullut tässä pyöräilijöiden mekassa vietettyä.

Katson ympärilleni ja löydän samat asiat kuin ennenkin, punkan, sohvan, telkkarin, kitaran, kirjat, jääkaapin sisältöineen ja edestäni tietokoneen. Ei ne asiat paljoa muutu vaikka numerot almanakassa vaihtuu. Elämäntilanteet sen sijaan tuntuvat olevan muutoksen tuulten riepoteltavissa. Vuoden armeija palveluksen jälkeen olo on mahtava, tuntuu kuin kaikki ovet olisivat auki. Sen sijaan viimeaikaiset tapahtumat ennen laivalle tuloa painavat hieman. Pitkäaikaisen rakkaan kanssa elämänpolut erkanivat ja irtisanoin myös vuokra-asuntoni. Elikkä olen koditon vailla kaipaaja, mukanani vain reppu ja kitara. Toisaalta juuri ennen lähtöä tapahtui jotain odottamatonta, törmäsin entisestä elämästä tuttuun naishenkilöön. Hänkin oli ollut pidemmänkaavan reissussa ja lähtötiimellyksessä asiat välillemme jäivät hieman epäselviksi. En ollut tavannut häntä  todella pitkään aikaan, vaikka salaa ehkä sitä hieman toivoinkin ajoittan. Nyt kumminkin tähden olivat linjassa ja hän sai minut käytöksellään ja ajatuksillaan hämmentymään, positiivisella tavalla. Kuka tietää mitä tulevaisuus pitää sisällään, nyt kumminkin on sellainen fiilis että tarvitsen hieman happea asioista ja aikaa miettiä ennen kuin teen yhtään mitään.

Toisaalta olen nyt vapaa kaikista velvollisuuksista ja voin vain keskittyä itseeni, ystäviini, työhön ja matkustamiseen. En anna vastatuulen lannistaa, kerään siintä voimaa ja jatkan eteenpäin. Seuraaville lomille on kaavailtu vaikka monen moisia seikkailua ja olen myös taas löytänyt kirjoittamisen ilon. Elämä siis hymyilee.

Huomenna aamulla on aikainen herätys ja kannella kaikuvat tutut ”lekoo” huudot. Tulevaisuus näkyy horisontissa mutta sinne on matkaa. Toisaalta en edes jaksa ajatella mitä sieltä löydän nyt annan virran viedä, elää hetkessä ja katsoa sitten, että mihin sitä päätyy.

Matkalla Amerikan ihmemaahan

 Kraana surisee ja mantteli roikkuu laakonkin päällä valmiina.  -” kohta lähtään” kajauttaa vahtia pitävä täkkäri ja taputtaa ystävällisesti selkääni. – ” näin on näpit” vastaan innokkaasti. Viimeiset satama viranomaiset poistuvat laivasta salkkuja kantaen täynä erilaisia sopimuksia mitkä ovat täytetty leimoilla ja nimikirjoituksilla. Pieniä papereita ja nimikirjoituksia mitkä pitävät tämän hullun maailman pyörimisen mahdollisena mietin samalla kun nostamme laakonkia kyytiin.  -”lekoo” karjaisee perämies käskyn prygalta saatuaan ja pursimies alkaa ajamaan löysää naruihin , ohjaamme köyden siististi kelalle muuringeille preparin kanssa. Hetkeä myöhemmin kaijjasta irrottuamme puhumme joutavia tulevasta pitkästä matkasta ja kelistä torilla porukalla.

Palaan hyttiini on hetki aikaa lepäillä kunnes minun vahtivuoro alkaa, päätän jatkaa kitaran soittoa. Tällä kertaa harjoittelen soittamaan Pink Floydin – Another brick in the wall kappaletta.  Samalla kun soitan mietin että minkälaisia seikkailuja ja kokemuksia seuraava kuukausi tuo tullessaan.  Melkein kuvittelen  itseni New Yorkin kaduilla tallailemassa. Vielä enemmän mietin miltä tuntuu olla eristyksistä muusta maailmasta keskellä ” ei mitään”. Uskon että se voi olla aika psyykkinen kokemus jos kyseiseen asiaan sinä ajankohtana oikein paneutuu. Onneksi edessä on perinteiset ”Atlantin ylitys bileet” joten uskon että jo entistä parempi yhteishenki laivan sisällä paranee vain.

En vaadi mitään, en halua mitään, en odota mitään, olen vain toiveikas!

Aamu kahvi.

Älypuhelimen ääni herättää minut syvästä unesta ja kapuan punkasta ylös. Siirryn vessaan ja pesen hampaat. Katson itseäni peiliin ja huomaan että olen vielä hieman väsynyt. Pesen kasvoni. Otan kaapista puhtaat alusvaatteet, sukat, paidan. Puen päälle sortsit ja samalla kun poistun hyttini ovesta nappaan mukaani naulasta sinisen college paidan. Puen paidan päälle samalla kun siirryn kerrosta alespäin. Nenääni leijjuu tuoreen kahvin tuoksu. Astun sisään ”paskamessiin” ja toivotan huomenta. Samalla herätän edellistä vahtia lopettelevan vahtimiehen horroksesta johon hän oli vaipunut näprätessään samanlaista älypuhelinta joka minut juuri herätti. Saan samat sanat takaisin joihin totetan -”se olisi taas Torstai”.

-”kyllä”

Katson häntä, nään tatuointien peittämät kädet ja kaulan. Huomaan että hän haikailee jo kovasti välipalaa ja lepoa. Vastaan -”uusi päivä uudet kujeet”

Saan vastalauseeksi hymyn ja pienen naurun hörähdyksen samalla kun katselen kuinka hän ripustaa radiopuhelimen laturiin ja ojentaa omani minulle.

Toivotamme toisillemme hyvät yöt , jonka jälkeen kaadan kuppiin tuoretta kahvia ja perään Latvialaista maito värjäämään kahvin vaaleaksi. Istahdan ikivanhaan natisevaan tuoliin ja heilautan hiirtä samalla herättäen tietokoneen näytönsäästäjä tilasta. Otan hörpyn kahvista , tunnen olevani jo pirteämpi. Näppäilen selaimen hakukenttään ”pallontallaajat.net” sivun avauduttua eteeni siirryn kohtaan ”perusta oma blogi”. Otan toisen hörpyn kahvia samalla kun täytän tietoja. Pääsen vihdoin vaiheeseen kun saan aloittaa kirjoittamaan ja annan sanojen virrata päästäni sormieni näpyttelyni välityksellä näytölle. Mietin että miksi kirjoitan ja tuumaan että olen jo pitkään halunnut tätä ja ehkä tämä on yhtä hyvää terapiaa kuin hakata nyrkkeily säkkiä iltaisin vuorotellen porukalla laivan ahterissa ilta aurinko nahkaamme lämmittäen. Juon kahvini loppuun ja suljen sivut selaimesta mutta en kumminkaan sammuta tietokonetta. Nousen ylös penkin natistessa allani ja lasken kahvikupin lavuaariin. Vielä ennen kuin poistun työ vaate huoneeseen pukemaan haalareita päälleni  vilkaisen kalenteriin ja totean itsekseni -”se olisi taas Torstai”. Vastaan itselleni ajatuksissani -” viisi mennyt ja kymmenen jäljellä”.